4/18/2014

Byrokratia antoi minulle vaikeavammaisen statuksen


Vaihteeksi hieman syvällisempi postaus. Kiitos ja anteeksi jo näin etukäteen.

Eilen posti toi paksun kirjekuoren, jonka hypistelin auki. Tässä vaiheessa ajattelin sen korkeintaan olevan ilmoitus jostain kesätyöpaikasta. Niin ei kuitenkaan käynyt, kun ensimmäisen paperiarkin sivulla oli seuraava teksti; "Päätös vammaispalvelulain mukaisesta palvelusta". Sitten muistinkin, että noin puoli vuotta sitten minua oli kehoitettu tekemään hakemus sosiaalipalvelukeskukseen, jossa pyytäisin tukea matkojen tekemiseen (eli koulumatkat, kaupassa käynti ja tällaiset perus asioimismatkat). 

Tässä vaiheessa on varmaan loogista kertoa, että minulla on ollut yhdeksän vuotta vaikea paniikkihäiriö ja masennusjaksoja takana. Eniten paniikkihäiriö vaikuttaa liikkumiseeni paikasta toiseen, mihin en oikein yksin kykene, mikä näin 20-vuotiaaksi tuntuu todella säälittävältä. En ole viiteen vuoteen pyöräillytesimerkiksi kaupungille, saati käynyt lenkillä edes lähialueilla. Naurettavaa ja tiedostan sen itsekin. Mutta aina kun yritän lähteä lenkille en pääse kuin 200 metriä, jonka jälkeen koko kehostani katoaa tunto, sydän lyö kovaa, enkä saa henkeä. Myös tajunnantasoni alenee ja saan pieniä näköhäiriöitä, jolloin kaikki näyttää joko todella sumealta tai todella terävältä. Pahimmassa tapauksessa unohdan oman nimenikin, kun paniikki iskee.  

En ajatellut, että saisin koskaan kuulla takaisin tästä hakemuksesta. Sen hakeminenkin oli todella nöyryyttävä kokemus byrokratian kohdalla. Minua haastatteli mukava naishenkilö, mutta se protokolla, minkä jouduin käymään läpi oli kaukana mukavasta. Jouduimme käymään läpi mm. tarvinko apua peseytymisessä, wc käynneissä tai pukeutumisessa. Siinä vaiheessa aloin turhautua, mutta nielin kiukkuni ja 45 minuutin kuluttua se kaikki oli onneksi ohitse. Nyt kun vihdoin myöntävä päätös tuli en tiedä pitäisikö minun olla helpottunut vai surullinen. Tämä päätös ja sen antamat tuet auttavat minua huomattavasti itsenäisemmän ja normaalin elämän saavuttamisessa. Sitä en kiellä tai kadu. Mutta se, että juuri tällä tuella on sellainenkin nimi kuin "vammaispalvelu" saa oloni voimaan pahoin. Se nimi on nöyryyttävä, vanhanaikainen ja leimaava. Vaikka tiedän itse omalla järjelläni, etten ole vammainen niin tämä lausunto saa minut tuntemaan, että minulla on vamma. Ja vaikka se on vain henkisellä tasolla se syö silti itsetuntoani. 

Lopuksi tässä on vielä päätöksestä lainattu byrokraattinen perustelu:
"Vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua järjestettäessä vaikeavammaisena henkilönä pidetään henkilöä, jolla on pitkäaikaisesti tai pysyvästi erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia."

2 kommenttia:

  1. Eikä miten tämä sai mut ärsyyntymään :d
    Voin niin hyvin ajatella, miltä on tuntunut lukea tuota kirjettä,
    kun ei tiedä itkisikö vai nauraisiko..

    Toivottavasti nyt kaikki kuitenkin helpottuisi!:)
    Mun mielestä vaikutat ainakin tosi ihanalta tyypiltä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Eevi ja eiköhän risukasaankin se aurinko vielä tässä ala paistamaan, kun kesä tulee :)

      Poista